Sivut

torstai 16. tammikuuta 2014

Yli vuorokausi reissaamista


Maailman ympäri -lentolippujemme kolmas lentokiinnitys oli 10.1. Singaporesta Melbourneen. Olimme Bangkokissa edeltävät päivät, joten meidän oli ennen mantereen vaihtoa lennettävä Singaporeen. Ostimme lennot AirAsialta muutamaa päivää ennen Australian lentoa. Reissaaminen on mennyt meillä jo sen verran rennoksi, että mitäs sitä turhia ostamaan lentoja viikkoja etukäteen, kun sen voi hoitaa ihan viime tipassakin.. ;) No, onneksi saimme lennot kohtuuhintaan, noin 70 € / henkilö. 


Lähdimme hostelliltamme perjantaiaamuna kahdeksan aikaan aamulla. Päivän ensimmäinen lentomme oli perillä Singaporessa iltapäivällä kolmen aikoihin. Singaporen lentoasemalle jäi noin nelisen tuntia aikaa kulutettavaksi ennen kuin Quantasin lento Melbourneen lähti. Kyseinen lentoasema on valittu monena vuonna maailman parhaaksi, joten siellä oli mukavat olosuhteet kuluttaa lentojen väliaika. Maria saikin nukuttua hetken tv-loungen sohvalla, toisin kuin Juha (ks. kuva). Päivän toinen lento kesti reilut 7 tuntia. Emme saaneet nukahdettua lennolla, joten koko yö meni valvoessa ja leffoja katsellessa. Olimme perillä Melbournessa aamulla seitsemältä Australian aikaa. Aussitullia hieman jännitimme, mutta pääsimme kuin pääsimmekin läpi vaikka emme olleet desinfioineet kengänpohjiamme. Tullin kaavakkeessa kysellään kaiken näköistä, esimerkiksi onko mukana vieraan maan maaperää kengänpohjissa... Helpottuneina otimme lentokenttäbussin keskustaan, josta pääsimme kätevästi junalla South Yarraan, jossa hostellimme sijaitsi. 

No comments.

Yleensä olemme saaneet hotellihuoneen jo aamulla, vaikka virallinen check in -aika olisi vasta iltapäivällä. Tällä kertaa tietenkin, kaiken valvomisen jälkeen, saisimme huoneen vasta tasan klo 14. Mikäs siinä, jätimme reput hostellille ja lähdimme lähialueelle kävelemään ja etsimään sopivaa (lue: sopivan hintaista) ruokapaikkaa. Sellainen löytyikin eksoottisesta lähi-Subwaysta. ;) Olimme muuten tietämättämme valinneet hostellin sijainnin joltain Melbournen hipsteri-/hienostoalueelta ja emme oikein sopineet katukuvaan lentoa varten valituissa mukavissa vaatteissamme... Syömisen jälkeen väsymys alkoi painaa entistä enemmän, mutta Maria sai loistoidean hyvästä ajankulutustavasta. Lähistöltä löytyi leffateatteri ja menimme katsomaan Walter Mittyn ihmeellinen elämä -elokuvan. Leffa oli tosi hyvä ja Juhakin heräsi alun pikku nokosten jälkeen äänitehosteisiin. Leffan jälkeen pääsimme viimein huoneeseemme ja nukuimme kevyet viiden tunnin iltapäiväunet.

-M 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti