Sivut

torstai 26. joulukuuta 2013

Saigon

Hoi Anissa pohdiskelimme jatkosuunnitelmia; mihin seuraavaksi menisimme ja missä viettäisimme viimeiset Aasian viikot. Reilu neljän kuukauden aika Aasiassa alkoi kääntymään hiljalleen loppusuoraa kohden. Onneksi vielä olisi kuitenkin kuukausi aikaa ennen tammikuista Australian lentoa. Olimme aiemmin suunnitelleet menevämme Vietnamin jälkeen maateitse Laosiin. Toisaalta merenrantakohteetkin houkuttelivat tässä vaiheessa vietettyämme pääosan edellisistä viikoista isoissa kaupungeissa. Siispä rantaloman houkuttelemina, päätimme jättää Laosin väliin ja viettää seuraavat viikot Thaimaassa. Tuntui siltä, että halusimme ladata akkuja ennen Australiaa ja Uutta-Seelantia koska siellä aikataulumme vaatii nopeampaa matkustustahtia kuin tähän mennessä. 

Ennen Thaimaata, buukkasimme lennon eteläisessä Vietnamissa sijaitsevaan Ho Chi Minh Cityyn, jota kutsutaan myös HCMC:ksi tai vanhalla nimellään Saigoniksi. Yöjuna oli taas harkinnassa mutta samalla hinnalla saimme lentoliput ja aikaa säästääksemme päädyimme epäekologiseen vaihtoehtoon.

Flunssainen olo jatkui Saigonissa, joten osa neljän päivän oleskelustamme kaupungissa meni lepäillessä. Hostellimme sijaitsi District 1 / De Tham -alueella, jolla näkyi paljon länsimaalaisia ja varsinkin reppureissaajia. Emme ole tällaisissa "travelleri-ghetoissa" aikaamme kovin paljon viettäneet, mutta nyt kun olo ei ollut ihan paras mahdollinen, ravintoloiden ja palveluiden läheisyys oli positiivista. Hyötyliikuntaakin tuli harrastettua kun kiipesimme muutaman kerran päivässä hostellihuoneeseemme, joka sijaitsi 8. kerroksessa ja hissiä ei ollut. :)

Hostellimme läheiseltä Bui Vien -kadulta löytyi kymmenittäin ravintoloita, joiden joukosta löytyi muutama tosi hyvä. Saimme muun muassa parhaan kasvis-nuudelikeiton saksalais-vietnamilaisessa Tubi-ravintolassa. Hintaa oli euron verran per annos. Vietnam on muuten halvin maa, jossa olemme tähän mennessä olleet. Asumiseen sekä ruokaan meni päivässä noin 25 euroa, siis kahdelta henkilöltä yhteensä. Olutkaan ei ollut hinnalla pilattu, halvimmillaan olutmukillinen (fresh beer) 0,10 € tai puolen litran pullo 0,35 €.

Flunssan hieman hellitettyä, lähdimme käymään sotamuseossa. War Remnants Museum on kaupungin ykkösnähtävyys. Vaikuttava näky odotti heti museon pihalla, sotakalustoa löytyi tankeista helikoptereihin. Museon sisällä Vietnamin sodasta (paikallisittain kutsuttuna Amerikan sota) oli kerrottu perinteisesti kirjoituksin ja kuvin. Suomestakin löytyi maininta, ks. kuvaosasto.

Saigon oli yllättävänkin länsimaalaisen oloinen kaupunki, lukuunottamatta aggressiivista liikennettä, joka oli vielä hullumpaa kuin Hanoissa. Mopot ja autot ajoivat keskusta-alueella kovilla nopeuksilla ja paikallisetkin olivat varuillaan ylittäessään tietä. Muutaman kerran lyöttäydyimmekin paikallisten peesiin tienylityksessä, ryhmässä oli hieman "turvallisempi" olo. :) Tienylitys sujui siis pikkuhiljaa edeten, mopojen ja autojen viuhahdellessa edestä ja takaa. Liikenne ei toisaalta ollut rasitteena kaupungin pienillä kujilla, joiden varsilla paikalliset asustavat. Kujien varsilla näkikin paikallisten rentoa elämää vaikka oltiin ihan ydinkeskustassa.

Matka jatkui Saigonista Bangkokiin, edullisesti VietJetAirin siivin. :)

-M&J










Ei menty tähän pubiin, nimestä päätellen tosi väsynyt meininki ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti