Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Bangkokissa jälleen

Toisen kerran Bangkokissa... Tällä kertaa vierailumme tarkoitus oli tehdä pikapysähdys ja jatkaa hieman etelämmäs Thaimaahan. Saavuimme lentokentälle puolen päivän aikoihin ja olimme taktisesti jättäneet hotellin varaamatta, tarkoituksena jatkaa joko suoraan junalla eteenpäin tai sitten seuraavana päivänä. Perille päästyämme Bangkok alkoi kuitenkin jälleen vetämään meitä puoleensa. Muistissamme oli toki viime kerran lohduttomat suunnistusyritykset, joilla päädyimme kävelemään tuntikausia ympäriinsä löytämättä mitään. Nyt olimme kuitenkin valmistautuneet paremmin; tiesimme, että Bangkokin ei saa antaa lannistaa ensimmäisellä kerralla. Lisäksi ystävämme Jenni oli yhä Bangkokissa ja saimme kuulla, että myös Steven oli juuri saapunut vierailulle, joten näkisimme samalla myös hänet.

Suuntasimme lentokentältä Siam -ostoskeskukseen, jossa yritimme löytää langatonta nettiä majoituksen etsimistä varten. Löysimme yhden Coffee Bean -kahvilasta, johon leiridyimme hetkeksi rinkkojemme kanssa. Tarkoituksenamme oli ottaa majoitus Hua Lamphong -rautatieaseman lähistöltä, mutta sieltä emme löytäneet sopivia. Päädyimme lopulta kahdeksi yöksi samaan VX The Fifty -nimiseen hosteliin, jossa yövyimme viime kerrallakin. Hostelli sijaitsee On Nut -skytrainasemalta kävelymatkan päässä ja on hinnaltaan ja laadultaan mainio valinta. Sieltä löytyy siisti keittiö sekä pyykinpesukone, jonka Maria kävi heti ensi töikseen hurauttamassa päälle (tämäkin arkinen asia tuntuu luksukselta reissatessa). Lisäksi tiesimme lähistöllä olevan iltamarkkinapaikan, josta saa erinomaista ruokaa edullisesti. 

Ensimmäisenä iltana kävimmekin heti syömässä nuudelit tuolla On Nut -night marketilla, hyvää ja halpaahan se oli edelleen. :) Toisena päivänä kävimme ostamassa etukäteen liput seuraavan päivän junamatkalle. Kävimme myös Asok -skytrainaseman vieressä olevassa ostoskeskuksessa täydentämässä reissuvarusteitamme. Terminal 21 oli melko pramea ostoskeskus ja täynnä monenmoista pientä ja isompaakin putiikkia. Samana iltana näimme Jennin ja Stevenin, oli kivaa vaihdella kuulumisia molempien kanssa! Ilta vierähtikin pikkutunneille asti ja näimme samalla myös Nana-Plazan "eläväistä" meininkiä. Loppuillasta tutustuimme vielä paikallisiin herkkuihin mm. heinäsirkkojen, torakoiden ja sammakoiden merkeissä. Mainittakoon, että esim. heinäsirkat maistuivat melko rapeilta, joten ei ihme, että ne ovat suosittu paikallinen herkku. ;) 

Hyvää uutta vuotta kaikille!!

-J&M 

Ladies and boys!

Torakoita ja sammakoita valikoidaan. M ei kyennyt tähän... 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi teillä! Melkein olimme samaan aikaan samoilla paikoilla.

    http://kasimatkatavaratx2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mukava kuulla muistakin reissaajista täällä blogissa. Pitääpä käydä lukemassa teidän blogia!
      T. Maria ja Juha

      Poista